keskiviikko 20. helmikuuta 2013

KEVÄÄN VÄRIT JA TRENDIT


Birgitta Roald on yksi Norjan arvostetuimmista sisustuskonsulteista. Hän työskentelee suurien sisustushankkeiden parissa ja kirjoittaa sisustuslehtiin. Hän on toiminut Perfect Homen yhteistyökumppanina viisi vuotta. 

Olemme kysyneet Birgittalta kevään trendeistä ja väreistä:
 
Birgitta Roald

Keväällä tulemme näkemään monia eri tyylisuuntauksia. Kevään ja koko vuoden 2013 suuri trendi on metallit, erityisesti kupari, messinki ja kulta. Metallit sopivat hyvin yhteen puun ja sametin kanssa. Tulemme näkemään myös paljon neulontaa, villaa ja turkiksia. Suurisilmukkainen neulominen on edelleen in. Myös vanhan ja uuden yhdistäminen jatkuu, joten esineet saavat kertoa tarinansa ja ilmaista ajan kulkua. Emme kuitenkaan halua hukkua nostalgiaan. 



Täällä pohjoisessa olemme erikoisasemassa. Sillä välin kuin muu maailma kamppailee taloutensa kanssa, asiat muuttuvat täällä hyvinkin nopeasti. Koko maailman silmät suuntaavat tänne etsimään inspiraatiota pohjoismaalaisesta tyylistä, mielellään yhdistettynä johonkin pohjoisafrikkalaiseen, kuten pölyisen väriseen kelimiin. Se on tyylikäs yhdistelmä, sillä pohjoisafrikkalainen sisustus sopii hyvin yhteen meidän tyylimme ja perinteittemme kanssa.

Tulemme näkemään paljon pastellivärejä, usein yhdistettynä vahvempaan vastasävyyn. Neonvärit kuten pinkki ja vihreä, pitävät edelleen pintansa, mutta myös vahva ruosteenpunainen tulee olemaan suosittu värisävy. Lisäksi sinisen eri sävyjä tummasta laventeliin sekä vihreitä sävyjä tulee näkymään paljon.

Esineitä tai huonekaluja voi muuttaa maalamalla ne kokonaan tai vain osittain, kuten esimerkiksi maalaamalla puolet jakkaran jaloista. Vaihda raskaat talviset tyynyt keväisempiin väreihin ja materiaaleihin tai maalaa yksi seinä herkullisella keväisellä puuterivärillä.

Pese myös ikkunat :)

10870 Oriental Lyhty



12850 Serena Kannu
12720 Serena Kulho, 2 kpl.
12730 Serena Kulho, iso
12740 Serena Vati


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti